Toimintakertomus vuodelta 2014

Yleistä

Turun kielikylpyvanhemmat ry on jatkanut perinteistä yhteistyötään Kerttulin päivähoitoyksikön ja Luostarivuoren yhtenäisen peruskoulun kanssa vuoden 2014 aikana sekä tukenut kielikylpytoimintaa ja sen toimintaedellytyksiä Turun kaupungissa. Turun kielikylpyvanhemmat ry on seurannut tiiviisti Luostarivuoren koulua ja ruotsin kielikylpyä koskevia suunnitelmia, Turun kouluverkkouudistusta ja ottanut kantaa vireillä oleviin hankkeisiin ja esityksiin. Yhdistys on aktiivisesti ollut yhteydessä koulun opettajakuntaan ja johtoon sekä Turun kaupungin päättäjiin. Tärkeänä tavoitteena on ollut Luostarivuoren yläkoulun nykyisen toimintaympäristön säilyttäminen ja tilakysymyksien ajaminen sekä ruotsin kielikylvyn olemassaolon tärkeyden korostaminen.

Kulttuuri ja tapahtumat

Turun kielikylpyvanhemmat ry on vuonna 2014 tukenut kielikylpylasten ja -oppilaiden mahdollisuuksia tutustua ruotsinkieliseen kulttuuriin muun muassa tapahtumien ja teatteriretkien muodossa. Vuoden aikana muun muassa taikuri Aaro Sorva esiintyi Martin koululla, Kerttulin yksikkö sekä luokat 1D ja 2D osallistuivat ÅST:n teatteriesitykseen Karius och Baktus. Vargarna-ryhmälle kustannettiin Gommi ja Pommi -esitys. Yhdistys tuki luokkien 1-6 lippukuluja Turun Nuoren Teatterin Robin Hood -näytelmään. Lisäksi yhdistys kustansi tarjoilut 5- ja 6-vuotiaiden kielikylpylasten olympialaisiin. Näiden lisäksi yhdistys oli tukemassa useita muita tapahtumia ja kulttuurikokemuksia. Vuoden 2014 aikana yhdistys järjesti Martin koulussa nettiturvallisuuskoulutusta ja Tyksin teho-osaston sairaanhoitaja Patricia Bertenyi tutustutti Martin alakoulun oppilaat pään vammoihin ja luennoi kypärän merkityksestä pyöräilyssä.

Materiaalit, leirikoulu- ja retkitoiminta

Yhdistys on pyrkinyt parantamaan opiskelumahdollisuuksia muun muassa tukemalla opettajien kouluttautumista sekä oppimateriaalihankintoja. Vuoden 2014 aikana yhdistys tuki kymmenen kielikylpyopettajan osallistumista uuden opintosuunnitelman suunnittelupäivään. Oppimateriaaliksi on tilattu perinteen mukaan Åbo Underrättelser, Huvudstadsbladet ja 5.-9. luokille Kamratposten. Yläkoulun oppilaille kustannettiin uusi kaunokirjallisuuden kirjasarja Hundraåringen som klev ut genom fönstret och försvann (25kpl). 7-9 luokkalaisille kustannettiin osallistuminen Turun kirjamessuille. Vuonna 2014 yhdistys tuki sekä 6-luokkalaisten Maarianhaminaan suuntautuvaa luokkaretkeä että 9-luokkalaisten matkaa Århusissa järjestettyyn yhteispohjoismaiseen leirikouluun.

Loppuvuoden huipennukseksi Turun kielikylpyvanhemmat ry sai kilpailutettua uudet Lucia puvut. Kilpailun voitti Loimaan käsi- ja taideteollisuusoppilaitos ja nyt kielikylvyllä on yhteensä 30 uutta pukua joulujuhlien iloksi. Puvut maksoivat 1350€.

Martin koulun piha

8.5.2014 Martin koulun uusi piha avattiin. Pihalaitteet, joiden rahat saatiin Kerttulin koulun irtaimiston huutokaupasta, asensi Rakenne Kylänpää Oy ja asennuksen maksoi Turun kaupunki. Piha valmistui juuri avajaisiksi. Koko Martin koulun yksikkö, kuten myös lähialueen asukkaat ovat nauttinut tästä pihan uudistuksesta. Avajaisissa oli paikalla koulun henkilökunnan ja kielikylpyoppilaiden perheiden lisäksi huutokauppameklari Antti Koski, pihasuunnittelija Pirjo Vuorio ja kaupungin yhteyshenkilö Soile Viiri.

Stipendit ja jäsentoiminta

Perinteiseen tapaan kielikylpy-yhdistys on jakanut Kansallisen kirjakaupan lahjakortin aktiivisesta ruotsin

kielen käytöstä yhdelle oppilaalle luokkaa kohden. Myös jäsentoiminta on ollut aktiivista kielikylpyperheiden keskuudessa. Syyslukukausi avattiin perinteisesti Ruissalossa leirikoulu- ja koulutuskeskus Ulapassa piknikin merkeissä. Eri ryhmissä ja luokilla olevat lapset ja heidän vanhempansa sekä opettajat pääsivät tutustumaan toisiinsa ja saamaan toisilta kielikylpyperheiltä ja samalla yhdistyksen hallituksen jäseniltä tietoa kielikylpytoiminnasta. Kielikylpy-yhdistys järjesti tapahtumaan yhteiskuljetuksen.

Spökfest

Perinteinen Spökfest järjestettiin tänä vuonna 30.10. nimellä Trollnatt. Juhla onnistui jälleen kerran loistavasti ja niin järjestävän tahon kuin osallistujien mielestä oli virkistävää viettää perinteikästä Spökfestiä Tove Janssonin 100v. juhlavuoden teemaan sovitettuna. Juhlissa nähtiinkin paljon Muumi-aiheisia hahmoja. Perinteiden lisäksi uutena ohjelmana juhlassa olivat tänä vuonna satumetsä kummituskellarin sijaan ja kielikylpylogon piirustuskilpailu. Kielikylpyvanhemmat tekivät juhlakutsut, järjesti ja hoiti buffetin, tuki rahallisesti materiaalihankinnoissa sekä toimi erilaisissa valvonta- ja järjestelytehtävissä.

Jouluraha

Vuonna 2013 perustettu ja nyt jo uudeksi perinteeksi muodostunut jouluraha (50€) jaettiin tänäkin vuonna kahdelle päiväkotiryhmälle sekä seitsemälle alakoululuokalle. Raha on tarkoitettu käytettäväksi opettajan harkinnan mukaan luokan hyväksi, esim. pikkujoulujen järjestämiseen, jouluaskarteluun, joulukalenteriin, tms. Yhdistyksen hallituksella oli joulukuun aikana ilo lukea selvityksiä joulurahan käytöstä ja sen saajalleen tuomasta jouluilosta.

 

KIELIKYLPYRYHMÄT

syksyllä 2014 alkaneet ryhmät

Päiväkoti:

  • 5-vuotiaiden kielikylpyryhmä, Rävarna: 25 lasta (aikuiset Camilla Fagerström, Carina Reilin-Koho, Marianne Lempiö, Mari Battilana)
  • Esiopetusryhmä, Vargarna: 24 lasta (aikuiset Marina Sabelström, Gun Ljungman, Pia Peilimö)

 

Martin yksikkö:

  • 1d 25 oppilasta Liisa Suopanki
  • 2d 21    ”        Heidi Perho
  • 3d 25    ”         Jessica Hannonen
  • 4d 19    ”         Johanna Malkamäki
  • 5c 21    ”         Petra Niemi

 

Luostarivuoren yksikkö:

  • 5d 19 oppilasta   Sanna Sova
  • 6d 23    ”         Petra Salminen
  • 7d 21    ”         Leeni Tainio
  • 8d 19    ”        Teija Jalanne
  • 9d 18    ”          Lars Nyberg

Yhteensä: 260 lasta/oppilasta